maanantai 29. elokuuta 2016

Tervehdys Ystävät!

Tällaisen kuvamuiston sain viime Lauantaisesta 27.8.2016 konsertistamme Kinkomaan hoivakodista. Siellä oli ihan oikea kesäpäivä, josta saimme nauttia. Aurinkokin paistoi niin lämpöisesti mäntyjen lomasta. Iltasella sitten tulikin myrsky ihan meillekin Äijälään ja katkaisi sähköt koko illaksi. Siinäpä pitikin käyttää mielikuvitusta, kun kaikki toimii nykyään sähköllä. Onneksi meillä on järvi rannassa, niin vesi ei lopu, kaasukeittimellä sai hyvin laiteltua  pikkupurtavaa.

Sunnuntaina kävimme laulamassa ja soittamassa Uuraisten uudella seurakuntakodilla Elonkorjuujuhlassa. Siellä oli mukavasti ihmisiä ja tosi paljon tuttuja Ystäviä. Hih! Tosi kivaa saada aina tavata heitä näin, kun muuten ei kerkiä juosta kylillä niin paljon, että ehtisi kaikkien kanssa ihan vasiten istahtaa kahvikupposelle.

Pienenä tyttönä minä kyllä aina kerkesin kylälle, kun juoksin naapurimökeillä ihan työkseni.. Hih! Mutta eipäs ollut tylsää.. ja sainpa herkkujakin..makkaroita, pikkuleipiä, jäätelöä ja limpparia. Minulla oli silloin alle kouluikäisenä sellainen taktiikka, että koputin mökin ovelle ja esittäydyin kuka olen ja mistä talosta. Sitten kysyin, että saanko laulaa yhden laulun.. Aina sain luvan ja sen jälkeen sanoin, että voin minä laulaa lisääkin, jos teillä on herkkuja. Ha haa!! Useinpa niitä löytyi ja monesti vietin näin koko päivän jonkun mökillä uiden, saunoen ja herkkuja mutustellen.. Minua sanottiinkin kotona kyläluudaksi. Aikalailla samanlaista puuhaa teen nykyäänkin. Hih!

Tänään minulla on urakka tiedossa. Liiterissä odottaa puun pätkiä, jotka lähden kohta halkomaan pienemmiksi haloiksi. Se on tosi kivaa puuhaa. Saa olla ulkona ja niistä puista pöllähtää sellaista metsäenergiaa, kun sen halkaisee. Niin ajattelen. :)

Pertti-koiralle lupasin myös, että käymme metsässä ämpärin ja muovipussin kanssa katsomassa, että löytyykö sieltä sieniä vai marjoja vai peräti molempia. Se vasta on kivaa puuhaa! Ja onpa sitten hauskaa maistella näitä metsän aarteita..Jos vaikka saisin piirakkapuolukat.. No ihan varmasti vaikka kahden!!

Kivaa päivää teillekin Kamut!!
Satu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervehdys ystävät! Ajattelin pitkästä aikaa istahtaa kirjoittamaan kuulumisiamme. Eikös olekin jännittävää, kun taas aletaan lähesty...