Blogin säätelyä..ja kadonneiden kuvien metsästystä..

Huomasin, että jonnekin oli eksyneet tuolta blogistani osa kuvista.. Joitakin osasin saada paikoilleen takaisin.. No otetaan uusia. Hih!

Ville rentoutuu.

Vohvelirauta on meillä usein pöydällä, kun minusta ne on tosi ihania päiväkahviherkkuja. Nam!

Huhtikuu ja mustarastaat on tullut!

Alkuvuosi on mennä hurahtanut niin vauhdilla, että on ihan vaikea uskoa, että ollaan jo näin lähellä Juhannusta ja sitä ennen tämän kesän kotikonserttejamme. Sellainen alkuvuoden hiljaiselo ja uusiin juttuihin uppoutuminen on kyllä tehnyt tosi hyvää myös tälle pääasialle- laulamiselle ja laulujen tulkitsemiselle. Jotenkin olen saanut uutta syvyyttä tulkintoihin- ainakin omasta mielestäni- ainakin joihinkin kappaleisiin. Ne niinkuin muhivat kun elämää ja aikaa kuluu. 

Kaarisilta-laulu avautui minulle ihan viime viikolla. Kävin katsomassa vuodepotilaana pötköttelevää ystävääni ja hän halusi kuulla minun laulavan hänelle juuri tuon laulun. Meillä on sellainen sopimus, että vien hänelle tuomisiksi aina käydessäni yhden laulun ja runon. Parempi vieminen se on varmaan kuin joku tavara, jos ihminen on tosi sairaana.

Kyllä olen ajatellut, että on se tämä terveyden lahja todella suuri silloin kun niin on. Siitä saa olla valtavan kiitollinen. Aina ystäväni luota kävellessäni oikein huomaan kuinka sellaiset elämän onnen perusasiat nousevat mieleen tosi vahvoina. Enemmän pitäisi käydä kylässä ystävien luona muutenkin ja olla mukana elämässä, eikä vaan tuijotella telkkaria. Se on kumma kapistus se telkkari. -Mutta on sekin ihanaa, kun Arton ja Ville-kissan ja Pertti-koiran kanssa istutaan sohvalla jalat sujossa ja mutustellaan suolasia ja makeita suupaloja. Tsih! 

Tässäpä muutamia kuvia keväältä:

Meillä Äijälässä oli tänä talvena tosi komea jäätie. Siitä sai ajaa autollakin kodalle eväitä syömään. Mekin käytiin siellä muutaman kerran kahvittelemassa ja makkaroita nautiskelemassa.

Näin hauskan hymyn sain Pertiltä, kun metsälenkillä en sanonutkaan muikku- niinkuin ihmiset sanovat- vaan sanoin Kissa! Hih!

Tässä Pertti nautiskelee kevään ensimmäisistä auringonsäteistä. Kuva puhuu puolestaan.

Kuva puhtaasta pestystä kevätikkunasta. Järvikin oli ihan vedellä.. ja kohtahan nuo jäät lähtevät ihan kokonaan ja pääsemme taas soutelemaan ja onkimaan mato-ongella.

Me käytiin Arton kanssa Ruotsin laivalla herkuttelumatkalla ja siellä tarjottiin paahdettua lohta. Olipas se helppo valmistaa. Lohifile vaan vuokaan ja suolaa sopivasti päälle ja uuniin. Se oli kyllä tosi ihanan makuista.. Tein sitten kylmän smetanakastikkeen sipulin ja tillin ja valkopippurin kera. Nam. Tästä tuli uusi suosikkiruoka. Miksiköhän sitä aina tulee tehtyä noita ruokajuttujakin liian monimutkaisesti, kun näinkin helppo on näin hyvä. :)

Kävin kirpputorilla ja sieltä tein näin upean löydön. Pitsipeiton! Ville-kissa siihen heti rakastui ja on aina siinä kellimässä, kun vaan mahdollista.. ja kissathan ei muuta teekkään päivisin..

Ville taidekuvassa..Oikeasti se ei tykännyt kun viritin tuon verhon keittiön ikkunaan, kun se ei sitten kunnolla voinut kytätä lintuja. Pari päivää tuon kuvan ottamisen jälkeen jouduin ottamaan pois koko verhon, kun Ville alkoi tempomaan sitä alas..